23.5.2010

Suomen työttömyysturva on yksityistetty.

Jatkoa tälle: Sinä takaat Työttömyysvakuutusrahaston ottaman lainan.
Ansiosidonnaisia työttömyysturvaetuuksia rahoittava Työttömyysvakuutusrahasto joutuu ottamaan lainaa maksuvalmiutensa turvaamiseksi. Lainan kokonaismääräksi tälle vuodelle arvioidaan 300 miljoonaa euroa. 
Euvostoliitossa työttömyysturvan rahoittaminen velaksi tarkoittaa sitä, että se (työttömyysturvajärjestelmä) on yksityistetty.
Yksityistäminen on tapahtunut ottamalla velkaa yksityisiltä osakeyhtiöiltä joita pankeiksi kutsutaan. Tämän tapainen yksityistäminen aiheuttaa täydellisen riippuvaisuuden pankista, koska sinne (pankkiin) täytyy palauttaa enemmän rahaa kuin on lainattu.

Rahaston kannalta katsottuna tällainen tilanne tarkoittaa konkurssia ja valtion syliin ajautumista.
Valtion kannalta katsottuna tällainen tilanne tarkoittaa sitä, ettei tällaista "ylellisyyttä" kuin työttömyysturvajärjestelmä voida enää ylläpitää, koska se aiheuttaa velkaantumista ja sitä kautta budjettivajeen. Eikä tällaista (budjettivajetta) uudessa ja uljaassa euvostoliiton liittovaltiossa tulla sallimaan/sietämään.

Tarkoittaa vain sitä, ettei työttömyysturvaa kohta enää ole.
Hmm. Tätäköhän Herra Pekkarinen tarkoitti työn vastaanottovelvollisuuden tiukentamisella?

Yksi sana: Neofeodalismi.

Ei kommentteja: