13.2.2010

Taloususkonnon pappien dogmissa on valtavan suuri aukko

Tässä on laman perintö Suomelle
Lama jättää Suomessa jälkeensä korkean työttömyyden pitkäksi aikaa, arvioi OP-Pohjola ryhmän pääekonomisti Anssi Rantala. Hänen mukaansa vaarana on, että työpaikat syntyvät eri aloille kuin miltä niitä katoaa. Vaikka irtisanomiset ensi syksynä vähenevätkin, matka entisiin työllisyyslukuihin tulee olemaan tuskainen.
...
Rantalan mukaan ensi vuodelle ennustettu 2,5 prosentin talouskasvu ei riitä painamaan työttömyysprosenttia alas.
...
Rantalan mukaan talouskasvuun palaamistakaan ei voi ottaa itsestäänselvyytenä. Vaikka lukujen valossa talous näyttää jo terveemmältä, mutta se on kammettu väkisin kasvuun valtioiden onnistuneilla elvytystoimilla. Elvytysrahalla ei kuitenkaan eletä ikuisesti.
– Ensi vuonna pitää löytyä se aito yksityinen loppukysyntä. On riski sille, että tästä tullaan vielä takapakkia. On liian aikaista sanoa, kestääkö kehitys, Rantala sanoo.
Klassinen esimerkki siitä kuinka hukassa talouspapit (ekonomistit) ovat. Ja näiden ihmisten suosituksien perusteella harhaanjohtajamme tekevät päätöksiään. En uskonut itsekkään, mutta näin se vain on.
Taloususkonnon pappien dogmissa on valtavan suuri aukko. Se on velka.
He eivät voi mitenkään ymmärtää (koska se on uskonto) mitä luottoekpansio/luotonlaajennus/fraktioanaalinen pankkijärjestelmä aiheuttaa taloudelle. Tätä ei yksinkertaisesti heille edes opeteta. Ihan tosi!

Leikitäänpäs hetki talouspappia, joka ottaa huomioon dogmissa olevan aukon.

90-luvun lamasta lähtien Suomi on "kärsinyt" korkeasta työttömyysasteesta. 1990-2009 välisenä aikana Suomessa on ollut jatkuva 8-12% työttömyysaste. Paremmissa piireissä em. lukua kutsutaan rakenteelliseksi työttömyydeksi. Tämä on täysin totta! Jopa itse termi on oikea. Se on rakenteellista, koska raha "syntyy" velkana. Mitään muuta mekanismia ei ole. Ja heti "syntyessään" se (raha) suunnataan hyvin pienelle ryhmälle ammatinharjoittajia (esimerkiksi rakentaminen ja/tai asunnonvälitys) joka aiheuttaa rakenteellista työttömyyttä.
17 vuodessa (1990-2007) työpaikkojen määrä kasvoi vain ~36000, mutta vuosien 1998-2008 välisenä aikana työllisten määrä kasvoi ~300000. Työpaikkojen vähäinen kasvu määrä johtuu kahdesta syystä: tuottavuuden kasvu ja offshoring.
Työttömien määrä tulee edelleenkin kasvamaan ja rajusti sillä kierrossa oleva rahamäärä supistuu yksityisen/yritysten/kuntien/jne lainanhoidon (velanmaksun) takia. Eikä tässä vielä kaikki! Sillä edellä mainittu tarkoittaa myös seuraavia asioita:
- Konkurssien määrä tulee (edelleenkin) kasvamaan.
- Maksuhäiriöt ja lainanhoito-ongelmat tulevat (edelleenkin) kasvamaan.
- Huoltosuhde (eläkeponzi) on hajoaa lopullisesti.
Mutta, mutta.
Suomi ei ole vieläkään "tervehtynyt" 90-luvun lamasta. Euvostoliittoon liittyminen ei tehnyt mitään muuta kuin aukaissut lainahanat. Tällä velkarahalla taloutemme on ratsastanut viime vuodet, aina loppu vuoteen 2007 asti jolloin BASEL 2 astui voimaan. Tämä muutti vakavaraisuusvaatimusta niin, että se kiristi lainahanoja (sama homma on meneillään kiinassa). Valitettavasti samaan aikaan tapahtui Subprime-kriisi, joka peitti alleen laman oikean syyn eli lainahanojen kiristymisen.
Nyt tämä noin kymmenessä vuodessa puhallettu velkapyramidiponzi (kupla) on kuivumassa kasaan. Tässä syyt:
- Raha, joka on lainattu ja kulutettu eteenpäin ei enää palaudu kiertoon (esimerkiksi palkkoina).
- Raha, joka on lainattu ja kulutettu eteenpäin, on "tunneloitu" osakemarkkinoille ja veroparatiiseihin.
- Korot voidaan maksaa vain omasta tai toisen ottamasta velasta.

"Elvytysraha", joka on pumpattu talouteen, on velkaa. Se on 100% puhdasta velkaa, eikä tällaisella rahalla voida taloutta "elvyttää". Itse asiassa päinvastoin ja syy on varsin selvä: Velalla ei voida elvyttää sellaista taloutta, jonka kierrossa olevasta rahamäärästä ~95% on jo velkaa. Mahdotonta.
Kansalaisten lainaamasta rahamäärästä on nyt kilpailemassa itse valtio (yhteisö, jonka jäsen olet). Mutta ei tämä oikeasti mikään kilpailu ole, sillä kansalaisilta puuttuu verotusoikeus.

Koko velkapyramidiponzi on kuivumassa kasaan.
90-luvun lama oli vasta esileikkiä ja Great Depression tulee näyttämään piknikiltä siihen verrattuna mitä on tulossa.

Kaikki tämä vain siksi, koska raha "syntyy" tyhjästä velkana. Ennen kuin Euro voidaan kuluttaa, se pitää lainata (korolla tietenkin). Lainan myöntää yksityiset voittoa tavoittelevat osakeyhtiöt, jotka keräävät voittonsa koroista, jotka sinä maksat joko omastasi tai toisen lainaamasta rahasta.

Ei kommentteja: