25.1.2010

Yksityinen osakeyhtiö kusee hommansa ja valtio (yhteisö, jonka jäsen olet) tulee apuun kaivaen rahat sinun lompakostasi.

Kansalaisen näkökulmasta ajateltuna Icesaven talletusten takaaminen on täysin järjetöntä.
Siksi sille pitääkin sanoa ei (niin kuin he sanoivatkin).
Eihän niiden takaaminen käy järkeenkään. Mieti!
Yksityinen osakeyhtiö kusee hommansa ja valtio (yhteisö, jonka jäsen olet) tulee apuun kaivaen rahat sinun lompakostasi.
(Hetkinen! Samoinhan kävi Suomessakin! Ja tulee muuten käymään uudestaan.)
Toisaalta taas Hollannille ja Englannille "saatavat" ovat pennejä. Mutta Islannin kansalle velkataakka olisi valtava. Tätähän tuolla haetaan, ei muuta.
Kuitenkin olettaisin, ettei tästä "niskuroinnista” tule juurikaan sanktioita, sillä Icesave "hässäkkä" on loppujen lopuksi vain sotakorvauksien keräämistä ja siihen on olemassa toisiakin kanavia.
Kyllä. Luit oikein: sotakorvauksien keräämistä.
Islanti valloitettiin. Troijan hevosena käytettiin pankkeja. Täsmälleen sama homma kävi Suomellekin 1990-luvulla. Työkalut olivat hieman erilaiset, mutta Troijan hevonen oli sama niin kuin lopputuloskin: Pelastus löytyy EU:sta (problem -> Reaction -> Solution).
Mutta mutta.
Tarkistetaanpas mistä Islannin raha tulee: Central bank websites
Listalta löytyy Islannin keskuspankki (yllätys yllätys).
Tarkoittaa sitä, että heillä(kin) on käytössä samankaltainen velkaan perustuva järjestelmä kuin meillä.
Tämä järjestelmä on kuvattu tässä File:Modern Money Mechanics.pdf - Wikisource ja tässä Fractional-reserve banking - Wikipedia, the free encyclopedia
Suomeksi ja lyhyesti: raha "syntyy" vain velkana. Korot maksetaan joko omasta tai toisen lainaamasta rahasta.
Kaiken lisäksi (ilmeisesti) Islannin valuutta on kelluvaa sorttia.
Islantilaisten kannalta tämä tarkoittaa tätä:
Ennen kuin Islantilaiset voivat ostaa mitään heidän on otettava lainaa omasta pankistaan. Tämän jälkeen Islantilaisen täytyy lyödä tiskiin melkein 900 Islannin kruunua ostaakseen euroalueelta 5€ arvosta jauhelihaa. Ja mitä enemmän he lainaavat pankeistaan, sitä enemmän heidän täytyy laittaa tiskiin kruunuja.
Islantilaiset ovat bankstereiden armoilla (mitä kaikkea muuta jännää BIS:n takaa löytyykään?).
Heidän ikioma keskuspankkinsa on se, joka heidät loppujen lopuksi petti ja tulee pettämään uudestaan.
Tämä tarkoittaa sitä, että heidän on pakko siirtyä euroon, ja ottaa IMF:n laina tai he kuolevat nälkään.
Toisaalta taas mikään ei ole ärsyttävämpää kuin omavarainen kansakunta.
Kuka tietää? Ovatko Islantilaiset omavaraisia? Hä?
Jos he riittävässä määrin ovat (ruoka/energia), niin silloin he voivat näyttää EU/IMF/BIS... hitto! Kaikille kirjainhirviölle vtun pitkää keskisormea ja tehdä just niin kuin he itse haluavat. Tämä se vasta herkkua olisikin…

Ei kommentteja: